top of page
  • Writer's pictureAntti Hartikainen

EnvitecKuokka #9 rahoittajan yhteyshenkilöllemme


Envitecpolis on alusta asti vaalinut rahoittajasuhteitaan ja rakentanut niitä määrätietoisesti avoimuuden, luottamuksen ja toistensa kunnioittamisen hengessä. Samat rahoittajat ovatkin olleet yrityksen matkalla mukana alusta saakka. Toki uusiakin rahoitusinstrumentteja on mukaan tullut.


Erityisesti erään rahoittajan yhteyshenkilömme on ollut kuokkimassa tietämme eteenpäin auttamalla sopivien rahoitusratkaisujen hyödyntämisessä, aktiivisesti ratkomalla kasvavalla yrityksellä vastaan tulevia rahoitustarpeita ja uskomalla vankasti yrityksemme tulevaisuuteen – jopa silloin, kun yrittäjien omakin usko on jo hieman heilunut.


– Yhteyshenkilömme tapa tehdä töitä on ollut sellainen, että yhteistyö on ollut helppoa. Olemme voineet kysyä suoraan ja saaneet vastaukset suoraan. Asiat ovat hoituneet joutuisasti, kun kasvunvauhdissa välillä on tarvittu ripeitä liikkeitä ja hommat on aina tehty selkeällä ohjeistuksella meille mahdollisimman helpoksi, summaa toimitusjohtajamme Mika yhteistyön antia.


– Kun mietimme, kenelle haluamme juhlavuotemme kymmenen kuokkaa antaa, oli tässä yksi ilmiselvä kohde, hän jatkaa.


EnvitecKuokka #9 luovutettiin kesälomien kynnyksellä kesäkuussa. Jääköön se muistiin lausahduksesta, jonka sen saaja yrityksemme johdolle sanoi, kun palvelumme eivät edelläkävijämarkkinoilla lähteneetkään liikkeelle toivomallamme tavalla ja takana oli tiukkaa pohdintaa; ”Ootte te sitkeitä sissejä”.


Kyseinen rahoittaja toivoi, että henkilön tai tahon nimeä ei tuoda esille.

bottom of page