top of page
  • Writer's pictureMika Arffman

Toimitusjohtajastamme Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n hallituksen puheenjohtaja

5.06.2019

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, SBB, on perustettu tammikuussa 2019. Yhdistyksen perustamisen taustalla ovat Biolaitosyhdistys ry (perustettu vuonna 2005) sekä Suomen Biokaasuyhdistys ry (perustettu vuonna 1991). Nyt uusi yhdistys on nimennyt hallituksen, valinnut puheenjohtajan, hyväksynyt ensimmäiset jäsenet ja päättänyt toimintansa painopisteet vuodelle 2019. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtajamme Mika Arffman.


– Tämä on tietenkin upea luottamuksenosoitus meille ja tekemisellemme, Mika Arffman aloittaa. Nyt uudessa yhdistyksessä hartiat ovat entistä leveämmät ja koko arvoketju on yhdessä. Näin pystymme kehittämään yhdessä eteenpäin koko toimialaa, syötteistä kierrätysravinteisiin ja toiminnan kokoluokasta riippumatta, Mika jatkaa.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n tiedote asiasta julkaistu 3.6.2019

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n toiminta on käynnistynyt


Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, SBB, on nimennyt hallituksen, valinnut puheenjohtajan, hyväksynyt ensimmäiset jäsenet ja päättänyt toimintansa painopisteet vuodelle 2019. Vuonna 2019 ja seuraavina vuosina tullaan tekemää kansallisesti ja EU-tasolla merkittäviä poliittisia päätöksiä, joilla on vaikutusta ravinteiden kierrätyksen ja biokaasun liiketoimintaympäristöön. Toimialan hyvät toimintaedellytykset voidaan varmistaa hyvällä yhteistyöllä sekä määrätietoisella tekemisellä.


Yleiset tiedot – Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n, SBB, kotipaikka on Helsinki ja osoitteena Eteläranta 10. Yhdistys osallistuu alan kansainväliseen toimintaan verkottumalla alan ulkomaisten järjestöjen kanssa kuten European Biogas Association (EBA), The Natural & Bio Gas Vehicle Association (NGVA) sekä European Compost Network (ECN).


SBB:n hallitus edustaa kattavasti koko sektoria ja yhdistyksen toimijoita. Hallitukseen kuuluu seuraavat henkilöt: Mika Arffman Envitecpolis Oy (puheenjohtaja), Jussi Kankainen Kekkilä Oy (varapuheenjohtaja), Eljas Jokinen (Soilfood Oy), Teija Paavola (Nurmon Bioenergia Oy), Matti Oksanen (Gasum Oy), Christoph Gareis (HSY Jätehuolto), Leif Åkers (Ab Stormossen Oy) sekä Mikko Saalasti (Doranova Oy).


Jäsenet ja jäsenyys – Yhdistyksen jäseneksi on hyväksytyt yritykset ovat Ab Stormossen Oy, Doranova Oy, Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, Gasum Oy, Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Kekkilä Oy, Lakeuden Etappi Oy, Nurmon Bioenergia Oy, Soilfood Oy, St1 Oy, Ålandskomposten AB, Biokasvu Oy, BioKymppi Oy, Detector Oy, Envitecpolis Oy, Focusplan Oy, Jeppo Biogas Ab, Mustankorkea Oy, Oy Banmark Ab, Oy Konwell Ab sekä Quanturi Oy. Lisäksi yhdistyksellä on henkilöjäseniä.


Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n jäseneksi ovat lämpimästi tervetulleita yritykset ja oikeuskelpoiset yhteisöt sekä ja yksityiset henkilöt, jotka kokevat yhdistyksen edistämät asiat omikseen. Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostitse jäsenhakemuksen, josta tulee esille yrityksen nimi, y-tunnus, jäsenmaksuluokka, osoite sekä yhteyshenkilön sähköpostiosoite.


Toiminta – Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n keskeisimmät tehtävät ovat valvoa alan yhteisiä etuja, tarjota puitteet alan toimijoiden väliseen yhteistyöhön sekä parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä. Kierrätysravinteiden ja biokaasun markkinanäkymien voidaan sanoa olevan erinomaiset. Alan toiminta- ja markkinaympäristö on vasta muovautumassa kuten on uusille toimialoille tyypillistä. Voimassa oleva lainsäädäntö vielä täysin taivu tai osaa ottaa huomioon uuden toimialan erityispiirteitä. SBB haluaa varmistaa, että toimiala äänensä kuuluviin niin lainsäädännön kehitystöissä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa.


Vuonna 2019 käydyissä eduskunta- ja EU-vaaleissa päätetään seuraavien vuosien poliittiset painopisteet. On tärkeää, että ravinnekierrätys sekä biokaasuasiat olisivat laajasti mukana ohjelmissa. Tämän vuoksi alkuvuonna SBB on tehnyt kovasti töitä sen eteen, että kansallinen hallitusohjelma loisi hyvät puitteet toimialamme kehittämiselle. Esimerkkejä vuoden 2019 ajankohtaisia säädöshankkeita ovat muun muassa jäte- sekä uusiutuvan energian muutosdirektiivien (RED II) ja EU-lannoitetuoteasetuksen kansalliset toimeenpanot. Biokaasun liikennekäytöstä puolestaan linjataan niin hallitusohjelmassa, useissa EU-tasoisissa säädöshankkeissa sekä muun muassa kansallisessa jakeluinfradirektiivin seurantaraportin työstämisen yhteydessä.


Lisätietoa ja yhteydentotot – Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n liittyvät yhteydenotot pyydetään kohdistamaan Anna Virolainen-Hynnälle (anna.virolainen-hynna@biokaasuyhdistys.net, +358 400 987 805).


Tutustu yhdistykseen www.biokierto.fi

bottom of page